|
Ammattisisustajan tärkein tehtävä on vastata arjen tuomiin haasteisiin sisustuksessa, on sitten kyseessä koti tai työympäristö. Sisustussuunnittelija ohjaa ammattitaidollaan asiakasta tavoitteena toimiva kokonaisuus esteettisyydestä tinkimättä.
Sisustussuunnitelman teko on rakentavaa yhteistyötä minun ja asiakkaan välillä ja tavoitteenani on olla apuna myös suunnitelman toteutuksessa, jotta vältyttäisiin kustannuksia lisääviltä virheratkaisuilta. Toivon, että projektin jälkeen asiakkaani ovat entistä innostuneempia sisustamisesta. Sisustamisessahan on kysymys perheiden osalta heidän kotinsa toiminnallisesta ja visuaalisesta rakentamisesta niin, että se parhaiten sopii heidän elämäntilanteeseensa. Elämäntilanteet muuttuvat ja näin kodinkin sisustukseen kohdistuu muutostarpeita aika ajoin. Itse pyrin kestävään asiakassuhteeseen, jonka pohjalta asiakkaat mielellään kääntyvät uudelleen puoleeni on sitten kyse isosta asiasta tai vain pienestä piristyksen hakemisesta.
Vuorokaudesta vietetään useita tunteja työpaikalla, joten ei ole yhdentekevää minkälainen työympäristö työpaikalle on rakennettu. Haluan painottaa suunnittelun lähtökohtana toiminnallisen selkeyden lisäksi työntekijöiden henkistä ja fyysistä jaksamista.
Minulla on ollut oma toimisto Turussa vuodesta 1998 lähtien. Olen suunnitellut niin julkisia tiloja kuin kotejakin. Vuosien varrella olen pyrkinyt aktiivisesti kehittämään itseäni ja minulle onkin kertynyt monipuolinen tuotetuntemus, mikä on erittäin tärkeää onnistuneen lopputuloksen saavuttamiseksi.
Sari Valasvuo
sisustusarkkitehti SI
|