| Minua askarruttaa
ammattisisustamiseen yhdistetty elitistinen leima. Oletetaan, että
hyvä suunnittelu ei koske tavallista työympäristöä
tai kodin todellisia ongelmakohtia. Ihmisten hyvinvointi ja jaksaminen
työnsä ääressä mietityttää myös
tässä yhä enemmän jakautuneessa yhteiskunnassa.
Elämänlaadun yksi perusta on miellyttävä elinympäristö.
Arkisen elämän sujuminen kotona ja työpaikalla ovat
tärkeitä asioita. Suurin osa päivästä vietetään
työympäristössä, siksi sen pitäisi olla
virikkeellinen ja antaa voimia henkiseen ja fyysiseen jaksamiseen.
Näillä sanoilla aloitin opinnäytetyöni johdannon,
kun täydensin työni ohella aikaisempia sisustussuunnittelijan
opintojani ja valmistuin sisustusarkkitehdiksi Lahden ammattikorkeakoulun
Muotoiluinstituutista 2001. Aiheena oli toimeksianto sementtitehtaan
työmaaruokalasta ja sosiaalitiloista.
Sekä julkisten tilojen että kotien sisustussuunnittelussa
pyrin paneutumaan huolellisesti käyttäjien arkipäivään
ja sen tuomiin ongelmiin, koska sitä kautta löytyvät
ratkaisut hyvin toimivaan ja aistilliseen sisustukseen. Varsinkin
kodeissa pitää näkyä asiakkaan oma elämänkaari.
Palkattuna ammattilaisena ohjaan asiakasta hänelle sopiviin
laadukkaisiin ja persoonallisiin sisustusratkaisuihin.
Minulla on ollut oma toimisto lähes kaksikymmentä vuotta.
Toimeksiannot vaihtelevat julkisista tiloista koteihin. Kotien lisäksi
sisustamisen kohteina ovat olleet mm. kotikaupunkini kaupungintalo,
toimistot, koulut ja kahvilat. Olen myös suunnitellut erikoisnäyttelyitä
ja messuosastoja. Oheiset kuvat ovat erikoisnäyttelyistä
Turun Messukeskuksessa.
|